Suomessa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien perus- ja ihmisoikeudet eivät vielä toteudu toivotulla tavalla. Hlbtiq-ihmisiin kohdistuu kielteisiä asenteita, syrjintää ja jopa väkivaltaa. Kansainvälisessä vertailussa yhdenvertaisuuden toteutumisesta Suomi sijoittuu selvästi kärkimaiden taakse. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien aseman parantamiseksi on kuitenkin ryhdytty toimimaan. Lainsäädäntöä kehittämällä on mahdollista selkeyttää yhdenvertaisuuden edistämiseen, vanhuspalveluiden laadun kehittämiseen sekä syrjintään puuttumiseen liittyviä periaatteita. Samalla konkretisoituu se, mikä velvoittaa meitä lainsäädännöllisesti.

Perus- ja ihmisoikeudet

Ihmisoikeudet kuuluvat jokaiselle jakamattomasti, luovuttamattomasti ja yhtäläisesti. Ihmisoikeussopimukset takaavat jokaiselle muun muassa vapauden, henkilökohtaisen koskemattomuuden ja itsemääräämisoikeuden, oikeuden turvallisuuteen, yksityiselämään, perheeseen, kotiin ja kunnioitukseen sekä oikeuden itsenäiseen elämään, osallisuuteen yhteisössä sekä terveyteen. Ihmisoikeudet on kirjattu ihmisoikeuksien yleismaailmalliseen julistukseen, kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevaan yleissopimukseen, taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevaan yleissopimukseen, yleissopimukseen vammaisten henkilöiden oikeuksista sekä Euroopan ihmisoikeussopimukseen. Lisäksi Euroopan sosiaalisen peruskirjan tarkoituksena on turvata ja edistää sosiaalisia oikeuksia, jotka tulee taata kaikille ilman syrjintää. Ikäihmisten oikeuksista säädetään erityisesti peruskirjan artiklassa 23.

WeDO – Hyvinvointia ja arvokkuutta ikäihmisille -kumppanuusohjelman (2010–2012) puitteissa on laadittu julkaisu, joka pohjautuu Euroopan sosiaaliseen peruskirjaan sekä siihen liittyvään oppaaseen. Julkaisussa esitetään hoitoa, hoivaa ja apua tarvitsevien ikäihmisten hyvinvointiin ja arvokkuuteen liittyviä periaatteita ja suuntaviivoja. Se sisältää suosituksia sekä hyviä käytäntöjä esimerkiksi päättäjille, palvelutuottajille ja hoitoalan ammattilaisille. Kyseisessä julkaisussa painotetaan myös sitä, ettei vanhuspalvelujen piirissä saa syrjiä sukupuolen tai seksuaalisen suuntautumisen takia. Palvelun tuottajien on otettava huomioon sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien erityistarpeet. (ks. WeDO 2013.)

Suomen perustuslaki takaa jokaiselle oikeuden elämään ja henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen sekä oikeuden suojeluun perus- ja ihmisoikeusloukkauksia vastaan ja oikeuden yhdenvertaiseen kohteluun. Viranomaisten velvollisuus on myös edistää kaikkien ihmisten mahdollisuuksia vaikuttaa itseään koskevaan päätöksentekoon. Itsemääräämisoikeutta ei sellaisenaan mainita perustuslaissa, mutta sen on katsottu kuuluvan osaksi perustuslain turvaamaa oikeutta henkilökohtaiseen koskemattomuuteen (7 §) sekä osaksi yksityiselämän suojaa (10 §). Itsemääräämisoikeus tarkoittaa yksilön vapautta määrätä itsestään, toimistaan ja omaa elämäänsä koskevista päätöksistä.

Itsemääräämisoikeudesta säädetään muun muassa laissa sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista sekä laissa potilaan asemasta ja oikeuksista. Sosiaalihuollon asiakkaan ja potilaan itsemääräämisoikeuden vahvistamisesta ja rajoitustoimenpiteiden käytön edellytyksistä on valmisteilla oma lakinsa. Näiden lakien mukaan asiakkaan toivomukset ja mielipide on kuultava ja otettava huomioon palveluita toteuttaessa.
Itsemääräämisoikeuden toteutuminen hlbtiq-ihmisten kohdalla tarkoittaa sitä, ettei heidän henkilökohtaiseen koskemattomuuteensa puututa, eikä heidän vapauttaan rajata perusteetta. Jokaisella on oikeus ilmaista omaa sukupuoltaan haluamallaan tavalla, määritellä itse oma sukupuoli-identiteettinsä sekä oikeus omaan seksuaaliseen suuntautumiseen. Esimerkiksi transvestiitilla tai muunsukupuolisella eli transgenderillä on oikeus päättää pukeutumisestaan kokemansa sukupuolen mukaisesti. Transvestiittiseniori voi pohtia palvelujen piiriin tullessaan, pystyykö hän ilmaisemaan sukupuoltaan haluamallaan tavalla vai pidetäänkö transvestisuutta tiedonpuutteen tai asenteiden vuoksi esimerkiksi ”höperyytenä”, kuten eräs transvestiitti pohtii Outi Tjurinin (2014) ikääntyvien hlbti-ihmisten vanhuspalveluja koskevia toiveita ja odotuksia käsittelevässä opinnäytetyössä: ”’Älä sinä nyt höpötä tommosia’. Ja kun mun se mekko pitää saada päälle. ’No älä höpötä’. Semmonen, jos tulee vastaa, nii kyl se vähä järkyttää”.

Hoitotahto ja edunvalvontavaltuutus itsemääräämisoikeuden turvana

Henkilö voi varautua mahdolliseen tulevaan oikeudellisen toimintakyvyn heikentymiseen käyttämällä oikeudellisia ennakointikeinoja. Näistä keinoista tärkeimpiä ovat hoitotahdon ja edunvalvontavaltuutuksen laatiminen. Esimerkiksi muistisairaan hlbtiq-ihmisen on hyvä kirjata hoitotahtoon itsemääräämisoikeutensa kunnioittamisen vahvistamiseksi muun muassa pukeutumiseen, asumiseen, harrastuksiin, tapoihin, tottumuksiin sekä muuhun itseilmaisuun liittyvät toiveensa. Tällaisen laajan hoitotahdon kirjaamisella voi varmistaa omien elämänarvojensa noudattamisen hoidossa myös tilanteessa, jossa ei itse enää kykene tekemään päätöksiä. On myös olemassa hoitotahtolomakkeita, joihin voi nimetä sijaispäättäjän tekemään hoitoa koskevia ratkaisuja. Lisäksi lomakkeisiin voi kirjata niiden läheisten nimet, joille ammattihenkilöstö saa antaa tietoja omasta tilasta.

Hoitotahdon lisäksi hlbtiq-ihmisten on hyvä laatia edunvalvontavaltuutus. Edunvalvontavaltuutuksella yksilö valtuuttaa valitsemansa henkilön huolehtimaan omista asioistaan sen varalta, ettei myöhemmin sairauden, vamman tai muun syyn vuoksi pysty hoitamaan asioitaan itse. Edunvalvontavaltuutuksessa määritellään ne asiat, joita valtuutus koskee (esimerkiksi taloudelliset asiat). Edunvalvontavaltuutus viedään maistraattiin vahvistettavaksi vasta sitten, kun mahdollinen tarve sijaispäättäjälle on tullut.

Nämä asiakirjat on hyvä tehdä mahdollisimman pian, riittävän oikeustoimikelpoisina. On hyvä muistaa, että muistisairaus ei automaattisesti tarkoita oikeudellisen toimintakyvyn menetystä ja usein varsinkin muistisairauden lievässä vaiheessa henkilö kykenee vielä laatimaan nämä asiakirjat.

Hyviä materiaalivinkkejä ja linkkejä hoitotahdosta ja edunvalvontavaltuutuksesta:
www.muistiasiantuntijat.fi/edunvalvontahanke
www.muistiliitto.fi

Itsemääräämisoikeus

Suomen perustuslaki takaa jokaiselle oikeuden elämään, henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen, oikeuden suojeluun perus- ja ihmisoikeusloukkauksia vastaan sekä oikeuden yhdenvertaiseen kohteluun. Itsemääräämisoikeutta ei sellaisenaan mainita perustuslaissa, mutta sen on katsottu kuuluvan osaksi perustuslain turvaamaa oikeutta henkilökohtaiseen koskemattomuuteen (7 §) sekä osaksi yksityiselämän suojaa (10 §).

Itsemääräämisoikeus tarkoittaa yksilön vapautta määrätä itsestään, toimistaan ja omaa elämäänsä koskevista päätöksistä. Itsemääräämisoikeudesta säädetään muun muassa laissa sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (812/2000) sekä laissa potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992). Näiden lakien mukaan asiakkaan toivomukset ja mielipide on kuultava ja otettava huomioon palveluita toteuttaessa. Sosiaalihuollon asiakkaan ja potilaan itsemääräämisoikeuden vahvistamisesta ja rajoitustoimenpiteiden käytön edellytyksistä on valmisteilla oma lakinsa.

Itsemääräämisoikeuden toteutuminen sukupuoli- ja seksuaalivähem mistöjen kohdalla tarkoittaa sitä, ettei heidän henkilökohtaiseen koskemat tomuuteensa puututa, eikä heidän vapauttaan rajata perusteetta. Jokaisella on oikeus ilmaista omaa sukupuoltaan haluamallaan tavalla ja määritellä itse oma sukupuoli-identiteettinsä sekä oikeus omaan seksuaaliseen suuntautumiseen. Esimerkiksi muunsukupuolisella tai transvestiitilla on oikeus päättää pukeutumisestaan kokemansa sukupuolen mukaisesti. Näin ollen vaikkapa transvestiittia tai muunsukupuolista henkilöä ei voi pyytää vaihtamaan vaatteita omalle sukupuolelle tyypillisempään vaatetukseen. Samaa sukupuolta olevaa pariskuntaa ei voi käskeä olemaan pitämättä toisiaan kädestä kiinni yhteisissä tiloissa tai poistamaan yhteiskuvia seinältä, jos vastaava toiminta on sallittua eri sukupuolta olevalle parille. Harrastustoimintaan osallistumista ei pääsääntöisesti voi evätä sukupuolen tai sukupuolen ilmaisunperusteella.

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolaki

Yhdenvertaisuuslain (1325/2014) mukaan ketään ei saa syrjiä iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen ja ay-toiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Yhdenvertaisuuslain mukaan viranomaisilla, koulutuksen järjestäjillä, oppilaitoksilla ja työnantajilla on velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta. Näiden tahojen on arvioitava yhdenvertaisuuden toteutumista toiminnassaan ja ryhdyttävä toimenpiteisiin yhdenvertaisuuden edistämiseksi.

Viranomaisella, koulutuksen järjestäjällä ja työnantajalla, jonka palveluksessa on säännöllisesti vähintään 30 henkilöä, on oltava suunnitelma toimenpiteistä yhdenvertaisuuden edistämiseksi.

Tasa-arvolaki (609/1986) kieltää syrjinnän sukupuolen perusteella ja velvoittaa edistämään sukupuolten välistä tasa-arvoa. Lain tarkoituksena on myös estää sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun perustuva syrjintä. Laki velvoittaa viranomaisia, koulutuksen järjestäjiä ja työnantajia ennaltaehkäisemään sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun perustuvaa syrjintää tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti.

Ennen kaikkea tasa-arvolaki laki parantaa kaikkien mahdollisuuksia ilmaista omaa sukupuoltaan vapaammin ja tulla kohdatuksi omaksi kokemassaan sukupuolessa.

Mitä syrjintä on?

3.1 Mitä syrjintä on?

Jotta syrjintää voidaan ehkäistä, on syrjintä osattava tunnistaa. Syrjintää voi olla hyvinkin eri muodoissa. Syrjintä johtuu usein tiedostamattomistakin normeista kumpuavista käytännöistä ja se saattaa olla vaikeasti tunnistettavaa. Syrjintä on usein tahatonta, mutta se voi olla myös tahallista toimintaa. Syrjintä voi olla yksilöiden käyttäytymisen tai toiminnan seurausta tai se voi piillä rakenteissa. Normikriittisyydellä ja omaa asemaa tarkastelemalla voi tulla tietoisemmaksi sekä etuoikeuksistaan ja tavastaan käyttää valtaa että niistä tilanteista, joissa joutuu syrjivien asenteiden tai toimien kohteeksi.

Sisäministeriön oikeusyksikkö julkaisi vuonna 2014 selvityksen vähemmistöryhmiin kuuluvien ikäihmisten syrjinnästä sosiaali- ja terveyspalveluissa. Selvityksen mukaan hlbtiq-ikäihmisen syrjintä tulee selkeimmin esille hetero-olettamuksena eli siten, että parisuhteiden ajatellaan olevan vain naisten ja miesten välisiä. Usein vanhemman sukupolven asiakkaat eivät välttämättä tiedä, että hetero-olettamuksessa on kyse yhdestä syrjinnän muodosta. Toinen olettamus liittyy sukupuoleen: asiakkaiden ajatellaan olevan vain miehiä tai naisia. Selvityksestä ilmeni, että transsukupuoliset kokivat rakenteellista syrjintää. Transsukupuolisuus on lääketieteessä määritelty aikuisiän persoonallisuuden käytöshäiriöksi. Tämä saattaa johtaa siihen, että asiaa tuntemattomat saattavat luokitella heidät mielenterveysongelmaisiksi. Selvityksen mukaan syrjintä liittyy tällä hetkellä ennen kaikkea tabuina pidetyistä asioista vaikenemiseen. Tällöin puhutaan välillisestä syrjinnästä.

Yhdenvertaisuuslain mukaan syrjinnän käsite kattaa välittömän ja välillisen syrjinnän, häirinnän sekä käskyn tai ohjeen syrjiä jotakuta. Välitöntä syrjintää on se, että henkilöä kohdellaan epäsuotuisammin kuin jotakuta muuta kohdellaan, on kohdeltu tai voitaisiin kohdella samankaltaisessa tilanteessa. Välillinen syrjintä tarkoittaa sitä, että henkilö joutuu muihin nähden epäedulliseen asemaan näennäisesti puolueettoman säännöksen, perusteen tai käytännön vuoksi ilman, että tälle on hyväksyttävä syy. Syrjintää ei kuitenkaan ole kaikkia koskeva huono palvelu tai tietylle ryhmälle perustellusti suunnattu palvelu.

Häirintä on henkilön tai ihmisryhmän arvojen ja koskemattomuuden tarkoituksellista tai tosiasiallista loukkaamista laissa kielletyllä perusteella niin, että luodaan uhkaava, vihamielinen, halventava, nöyryyttävä tai hyökkäävä ilmapiiri. Häirinnän uhri voi olla kuka tahansa, eikä uhrin tarvitse itse kuulua siihen ryhmään, johon esimerkiksi loukkaava vitsi on kohdistunut.

Käsky tai ohje syrjiä on kielletty lailla: kukaan ei saa määrätä toista toimimaan syrjivästi. Käsky on jo syrjintää, vaikkei sitä olisi vielä toimeenpantu. Transvestiittiä tai muunsukupuolista henkilöä ei voida pyytää vaihtamaan vaatteita omalle sukupuolelle tyypillisempään asustukseen. Samaa sukupuolta olevaa pariskuntaa ei voida käskeä olemaan pitämättä toisiaan kädestä kiinni yhteisissä tiloissa tai poistamaan yhteiskuvia seinältä, jos vastaava toiminta on sallittua eri sukupuolta olevalle parille. Esimerkiksi harrastustoimintaan osallistumista ei pääsääntöisesti voida evätä sukupuolen tai sukupuolen ilmaisun perusteella. Myös miehillä on mahdollisuus osallistua kauneudenhoitopäiviin, ompeluun tai vaikka leivontaan.

Syrjinnän ehkäisy, puuttuminen ja raportoiminen

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolakeihin kuuluu yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämisvelvollisuus sekä uudistuvassa tasa-arvolaissa myös velvoite ehkäistä sukupuoli-identiteettiin ja sukupuolen ilmaisuun perustuvaa syrjintää. Mitä laissa määritelty viranomaisvelvollisuuden toteuttaminen tarkoittaa?

Enemmistöön kuuluvat eivät välttämättä havaitse syrjiviä rakenteita, koska ne eivät kosketa heidän jokapäiväistä elämäänsä. Se, ettei hlbtiq-ihmisten syrjintää ole jossain organisaatiossa tai palvelussa tullut esiin, ei välttämättä tarkoita, ettei sitä olisi. Yhdenvertaisuussuunnittelussa on pohdittava, miten syrjiviä rakenteita voidaan purkaa ja miten yhdenvertaista ilmapiiriä voidaan luoda. Toimintaa ja rakenteita on tarpeen kehittää yhdenvertaisemmiksi, vaikkei palveluissa olisikaan vielä tullut vastaan esimerkiksi samaa sukupuolta olevaa paria, hiv-positiivista senioria tai transihmistä.

Monella syrjintää kokeneella hlbtiq-ikäihmisellä voi olla kynnys ottaa syrjintä puheeksi. Moni vanhuspalveluiden asiakkaaksi tuleva hlbtiq-ihminen on elänyt aikana, jolloin syrjintäkieltoa ei ollut lainkaan. Kaikki eivät välttämättä itse tiedosta tulleensa syrjityksi, koska eivät tunne oikeuksiaan, ovat jo tottuneita syrjiviin käytänteisiin tai eivät edes käytä palveluita syrjinnän pelossa. Syrjinnän kokemus on sen kohteeksi joutuneelle yhtä todellista, voitiin syrjintä todistaa tai ei. Monia syrjintätapauksia ei voida näyttää toteen, koska tarvittavaa näyttöä on usein vaikeaa tai mahdotonta saada ja koska syrjintä voi olla tulkinnanvaraisia tekoja ja eleitä. Toistuvasti syrjinnän kohteeksi jostain muusta syystä joutuva sateenkaariseniori voi myös tulkita syrjinnän johtuvan vähemmistöön kuulumisestaan.

Jos epäillään, että asiakas on kokenut syrjintää, on hyvä ottaa asia puheeksi hänen kanssaan. Vaikka ammattilainen ei itse suoranaisesti pystyisikään vaikuttamaan asiaan, hän voi kuitenkin ohjata asiakkaan eteenpäin. Sisäministeriön teettämän vähemmistöihin kuuluvien ikäihmisten syrjintää käsittelevässä selvityksessä todetaan, että vähemmistöryhmien omien järjestöjen tietoon tulee joitakin syrjintäkokemuksia. Syrjintäilmoitusten tekeminen voi olla ikäihmiselle haastavaa, sillä palautetta annettaisiin mielellään henkilökohtaisesti asiaa hoitavalle ihmiselle. Järjestö voi joissakin tapauksissa viedä syrjintäasiaa aktiivisesti eteenpäin. Yhteyttä voi ottaa myös tasa-arvovaltuutetuun, yhdenvertaisuusvaltuutettuun, ihmisoikeusliittoon tai syrjinnän vastaisen neuvonnan (SYNE) palveluihin. Asiasta kannattaa aina keskustella omassa organisaatiossa esimerkiksi lähiesimiehen kanssa.

Syrjimättömyyden edistäminen

Viranomaisilla, koulutuksen järjestäjillä ja työnantajilla on hyvin laaja velvollisuus edistää yhdenvertaisuuden toteutumista. Työpaikkojen yhdenvertaisuussuunnittelussa voidaan ottaa huomioon henkilöstön keskeisen yhdenvertaisuuden toteutumisen lisäksi myös asiakkaita ja läheisiä koskeva työympäristön sosiaalinen esteettömyys.

Vanhuspalvelulaki

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista, eli niin sanottu vanhuspalvelulaki, tuli voimaan kesällä 2013. Tätä ennen Suomessa ei ole ollut ikääntyneen väestön palveluita koskevaa lainsäädäntöä.

Lain tarkoituksena on tukea ikääntyneiden hyvinvointia, parantaa heidän mahdollisuuksiaan saada laadukkaita palveluita sekä vahvistaa heidän osallisuuttaan palveluiden kehittämiseen. Laki velvoittaa, että pitkäaikaisessa hoidossa olevien iäkkäiden hoito toteutetaan siten, että he voivat tuntea itsensä turvallisiksi, merkityksellisiksi ja arvokkaiksi. Lisäksi senioreilla on oltava mahdollisuus sosiaalisten suhteiden ylläpitoon sekä mahdollisuus osallistua mielekkääseen, hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä tukevaan toimintaan.

Erityisesti hlbtiq-vanhusten kohdalla on tärkeää taata turvallinen ja syrjimätön ympäristö. Sosiaalisten suhteiden ylläpidon osalta on keskeistä huomioida lähi- ja perhesuhteiden moninaisuus. Toimintakykyä taas tukee moninaisuuden huomioon ottaminen. Sukupuolivähemmistöön kuuluvien ihmisten osalta tämä voi tarkoittaa esimerkiksi muunsukupuolisen tai transvestiitin tukemista pukeutumisessa.

Vanhuspalvelulain toteutumiselle on laadittu myös laatusuosituksia, joissa painotetaan ikääntyneiden moninaisuutta: ikäihmiset eivät ole yhtenäinen ryhmä, vaan heissä on monen ikäisiä, eri tavoin toimintakyisiä ja eri vähemmistöryhmiin kuuluvia ihmisiä. Elämäntarinat voivat siis olla varsin erilaisia. Suosituksissa kehotetaan ottamaan huomioon ikäihmisten moninaisuus, kuten seksuaalinen suuntautuminen, jotta laissa todetut oikeudet toteutuisivat kaikkien kohdalla. Taustalla on siis ajatus, ettei samanlainen hoito kaikille takaa yhdenvertaisuutta.
Suosituksissa mainitun seksuaalisen suuntautumisen lisäksi myös sukupuoli-identiteetti ja sukupuolen ilmaisu ovat asioita, joiden huomioiminen palveluita järjestäessä noudattaa lain henkeä. Esimerkiksi avosuhteessa tai rekisteröidyssä suhteessa eläville naispareille on taattava mahdollisuus yhdessä asumiseen siinä missä muillekin pareille.

Vanhuspalveluiden on oltava hlbtiq-ihmisille sosiaalisesti esteettömiä. Tämä tarkoittaa, että hoitoyksikön ilmapiiri on syrjimätön ja avoin moninaisuudelle. Sosiaalista esteettömyyttä edistetään vaikuttamalla työntekijöiden ja asiakkaiden asenteisiin. Setan Yhdenvertainen vanhuus -projektissa tehdyn selvityksen mukaan noin 30 prosenttia yli 50-vuotiaista sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvista oli jättänyt jo nyt käyttämättä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja epäasiallisen kohtelun pelossa. Kyselyyn vastasi 103 henkilöä. (ks. Jalava 2013.)
Sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöön kuuluva ikäihminen voi kantaa huolta muiden asiakkaiden mahdollisista ennakkoluuloista. Huolen ja pohdinnan taustalla saattaa olla elämän varrella koetut syrjivät asenteet. Eräs hlbtiq-seniori (2014) toteaa näin: ”Mä oon niin saanu kokea, et mun ikäpolvi on aika täynnä stereotypia-asenteita ja omia ennakkoluulojansa. Ihan varmaa justiinsa ne asukkaat siellä vanhainkodissa suhtautuu, että mitä noi oikein on, miks noi on tullu tänne.”

Vanhuspalvelulaki ottaa kantaa myös kuntien velvollisuuteen taata riittävä osaaminen vanhustyön kentällä. Kunnan käytettävissä on oltava monipuolista asiantuntemusta erityisesti hyvinvoinnin, terveyden edistämisen, gerontologisen hoito- ja sosiaalityön, geriatrian, lääkehoidon, ravitsemuksen, monialaisen kuntoutuksen sekä suun terveydenhuollon alalta (10 §). Hlbtiq-ikäihmisten tilannetta ajatellen tämä tarkoittaa sitä, että ammattilaisilla on riittävät tiedot seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä sekä heidän hoidon tarpeistaan. Ammatilliseen osaamiseen kuuluu myös trans-ikäihmisten hormonilääkityksen sekä hiv-positiivisten seniorien erityistarpeiden huomioon ottaminen. Lisätietoa löytyy artikkelista neljä, jossa käsitellään vanhustyön ammattilaisten osaamistarpeita sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien ikäihmisten näkökulmasta.

Setan Yhdenvertainen vanhuus -projektin tekemän selvityksen (2012) mukaan vanhustyön ammattilaiset tarvitsevat lisätietoa hlbtiq-vanhuudesta, vaikka monet kokevatkin kohtaavansa kaikki asiakkaat yhdenvertaisesti. Iäkkäiden seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kokeman syrjinnän purkamiseksi, viranomaisia koskevien pelkojen hälventämiksi ja mahdollisen kaapista ulostulon mahdollistamiseksi ammattilaisten tulee tunnistaa sateenkaarivanhusten haavoittuvuus ja päivittää tietojaan hlbtiq-teemoista.

Lähteet

Jalava, J. 2013. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen toiveet ja tarpeet yhdenvertaiseen vanhuuteen. Satakunnan ammattikorkeakoulu. Vanhustyön koulutusohjelma. Opinnäytetyö.

Laki 731/1999. Suomen perustuslaki

Laki 785/1992. Laki potilaan asemasta ja oikeuksista

Laki 812/2000. Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista

Laki 980/2012. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista

Sosiaali- ja terveysministeriö 2014. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan itsemääräämisoikeus. Työryhmän loppuraportti.

Sosiaali- ja terveysministeriö 2014. Tasa-arvolain uudistaminen.
http://oikeusministerio.fi/material/attachments/om/ajankohtaista/uutiset/uutiset2014/qpEubMcff/YhdenvertaisuuslakiHE.pdf.
Haettu 19.8.2014

Sosiaali- ja terveysministeriö 2013. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2013:11.

Oikeusministeriö 2014. Yhdenvertaisuuslainsäädännön uudistaminen

Tjurin, O. 2014. Ikääntyvät sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt. Vanhuspalveluiden kehittämisen näkökulma. Metropolia ammattikorkeakoulu. Sosiaalialan koulutusohjelma. Opinnäytetyö.

Törmä, S., Huotari, K., Tuokkola, K. & Pitkänen, S. 2014. Ikäihmisten moninaisuus näkyväksi! Selvitys vähemmistöihin kuuluvien ikääntyneiden henkilöiden kokemasta syrjinnästä sosiaali- ja terveyspalveluissa. Sisäministeriön julkaisuja 14/2014.

WeDO – Hyvinvointia ja arvokkuutta ikäihmisille. Ikäihmisille suunnattujen palvelujen eurooppalainen laadunkehittämisohjelma. Julkaisu saatavilla pdf-muodossa.

Lisätietoa:

Sosiaali- ja terveydenhuolto ja syrjintä
www.yhdenvertaisuus.fi > Kirjasto > Sosiaali- ja terveydenhuolto ja syrjintä
Julkaisu saatavilla pdf-muodossa.

Syrjintätapauksissa muilla elämänaluilla neuvoja antavat viranomaiset
www.tasa-arvo.fi > Syrjintä > Epäiletkö tulleesi syrjityksi?

Artikkeli on vapaasti hyödynnettävissä vanhuspalveluiden kehittämisessä
Kannen kuva Martu Väisänen